Katutöiden hintaa korotetaan – ja syytä onkin!

Puheenjohdin ympäristö- ja lupajaoston kokouksen 10.10.2024. Kokouksen merkittävimpänä asiakohtana oli kadulla ja yleisellä alueella tehtäviä töitä koskevan taksan päivittäminen. Yksinkertaisesti kyse on siitä, että sellaiset urakat, jotka käyttävät yhteistä katutilaamme, joutuvat maksamaan jokaisesta käyttämästään päivästä kaupungille.

Korotuksen ensisijaisena tavoitteena on kaupunkistrategian mukaisesti katutöiden haittojen minimoiminen. Maksujen korotuksilla ja uusilla kokoluokilla pyritään ohjaamaan aiempaa vahvemmin siihen, että töille varataan yleisestä käytöstä pois vain se alue, jonka työmaa tosiasiassa tarvitsee ja välttämään tarpeettomia aluevarauksia sekä kannustamalla töiden ripeämpään suorittamiseen ja valmistumiseen.

Aiemmin kaupunkilaisten elämää on voinut esimerkiksi valokuituremontin myötä haitata yli 8 kuukautta n. 10 000 euron hinnalla – jatkossa hinta voi nousta jopa 70 000 euroon. Ensisijaisena tavoitteena on tietysti se, ettei remontti kestä jatkossa yhtä pitkään, kun kadun auki pitämisestä joutuu maksamaan merkittävästi aiempaa enemmän. Alla virkakunnan esittelemiä esimerkkejä: 

Taksauudistuksen taustalla oli myös konsulttityö, jossa taksojen korottamista ehdotettiin vielä radikaalimmin. Kunnossapitolain mukaan taksojen on kuitenkin oltava kohtuullisia, joten mielestäni virkakunnan ehdotus likimain nykytilan ja konsulttiehdotuksen puolesta välistä oli tässä vaiheessa perusteltu. 

Lisäksi on syytä muistaa asian toinen puoli: taksan maksavat käytännössä isoilta osin urakoiden tilaajat, eli vaikkapa tavalliset taloyhtiöt julkisivuremonttien osalta. Toki olisi myös yleisesti taloyhtiöiden etu, jos urakoiden kestoja saataisiin lyhennettyä, mutta tämä toinenkin puoli on syytä pitää mielessä kohtuullisia taksoja arvioitaessa. 

Aiemmat korotukset oltiin tehty vuosina 2019 ja 2022. Kokouksessa kävikin ilmi, ettei näille taksoille ole aiemmin ollut mitään säännöllistä tarkasteluväliä vaan päivityksiä on tehty silloin kun virkakunta on sen katsonut tarkoituksenmukaiseksi. Pidän tätä huonona tapana, jonka vuoksi tein kokouksessa esityksen taksojen vuosittaisesta tarkastelusta poliittikkojen pöydällä! Esitys hyväksyttiin ilokseni yksimielisesti. Näin ollen jatkossa taksoja tarkastellaan joka vuosi. Lähtökohtaisesti taksoja tulee nähdäkseni nostaa entisestään, jotta saavutetaan riittävä kannustin urakka-aikojen lyhentämiseksi. Erityisen tärkeää on nyt seurata tehtyjen korotusten vaikutuksia, jotta tulevaan päätöksentekoon saadaan lisää dataa! 

Lisää aiheesta löytyy kaupungin omasta tiedotteesta.